Kun voisikin olla ilman autoa. Voi sitä rahamäärää, jossa tarpoisin... Niinhän minä tietysti kuvittelen, mutta johonkin muuhun ne pennoset sitten pyörisivät. Vapaudella on hintansa ja niin myös liikkumisen vapaudella.

Ei ole totta, että 7-vuotias auto alkaa jo murentua, mutta niin vain siinä kävi sunnuntaina. Lähdettiin lasten kanssa ajelemaan kohti itää ja lasten kotia (siis EI lastenkotia) ja pysähdyttiin matkan varrella pikku ostoksille. Seuraavan kerran tarjotessani avainta virtalukkoon, se ei mene sinne! Avainreiän peittona oleva pikku metallikieleke ei siirry syrjään, vaikka miten kauniisti tai rumasti avainta sinne tarjoan. Piti jo vakavissaan tarkistaa, että ollaan oikeassa autossa. Oltiin me. Kaikki rojut oli tuttuja.

Lukkosulaa lukkoon ja uusi yritys. Nyt kieleke väistyi ja avainkin meni sisään, muttei käänny. Sormiin alkoi tulla siitä vääntämisestä, nytkyttämisestä ja hitkuttamisesta rakkoja, mutta virtalukko oli täysin tunnoton kaikille houkutteluille. Epätoivo alkoi hiippailla paikalle, mutta muutamien puheluiden jälkeen löytyi päivystävä lukkoseppä, joka hoiteli myös autojen lukkoja.

"Mjoo...onks se kieleke siitä edestä nyt väistynyt...ahem...okei...vaikuttaa nyt siltä, että siitä kielekkeestä on toinen haarake katkennut ja pudonnut sinne pesän pohjalle. Meneekö avain ihan juurta myöten lukkoon...sen pitäisi mennä....ai ei mene...sitte se pala on siellä pohjalla ja se pitäisi saada joko ongittua pois tai työnnettyä jonnekin sivuun sinne lukkopesään."

Kaveri oli ystävällinen ja neuvoi konstit rautalankaa ja taskulamppua myöten palojen onkimiseen. Hänen henkilökohtainen ystävällisyytensä olisi maksanut reilusti yli parisataa eetä, joten päätin lähteä metsästämään rautalankaa. Soitin vielä parille etäisesti koneista ymmärtävälle tutulle, mutta olivat estyneitä eivätkä kylläkään tienneet tuon taivaallista autojen lukoista. MiniMaglitestäni oli tietenkin patterit loppuneet ja niitä sentään sai ABC:stä (fiksu auto, tietää minne sipata), mutta rautalankaa ei löytynyt mistään. Ei edes isoa klemmaria.

Silläaikaa vävy oli kiskonut oikoseksi yhden avainrenkaansa ja tarjosi sitä minulle. Se olikin ainoa mikä edes muistutti lukkosepän ehdottamaa jäykkää ja paksuhkoa rautalankaa. Tihrustettuani lukkopesään, tulin siihen tulokseen, että toimin sokkona. Ratin puolien lomitse tihrustaessa oli liian kaukana ja olisi pitänyt irrottaa ratti, jotta olisi päässyt sopivalle katseluetäisyydelle.

Olin ostanut myös sivuleikkurit, joilla sain taivuteltua pikkuisen kiemuran langanpäähän. Avainlenkki oli nyt saanut uuden käyttötarkoituksen ja kohta nähtäisiin mihin siitä ja minusta on.

Sorhoin ex-avainrenkaan summamutikassa lukkoon ja aloin rassata silmät ummessa tietämättä yhtään mitä siellä tapahtuisi, vahinkoa vai korjausta. Jos vahinkoa, se ei tässä konkurssissa tuntuisi enää missään. Kokeilin välillä mitä avain sanoisi lukossa, mutta ei edistystä. Vihdoin päätin olla kovakouraisempi ja runnoin langan lukkoon niin syvälle, että minulle jäi vain pieni nysä, josta pitää kiinni. Lukon pohjalla tuntui olevan rutkasti tilaa ja heiluttelin lankaa sinne ja tänne. Mitään en saanut sieltä ulos, mutta kokeiltuani avainta nyt lukkoon se hulahti sinne entiseen malliin ja kääntyi!!! Jipijipijipi!! Ollaan sitä vaan melkoisia lukkoseppiä työkaluineen!!

Ei muuta kuin auto äkkiä käyntiin ja menoksi. Soitin uudelleen lukkosepälle, joka neuvoi vaihtamaan virtalukon mahdollisimman pian. Se murtunut läppä on rattilukon laukaisija ja rattilukko laukeaisi päälle heti, kun virta-avaimen ottaa pois. Ja jos sen läpän toinenkin haarake katkeaisi, niin sitte siellä lukossa olisi enemmänkin romua (jotain kuulia ja sen semmosia) ja varmasti herkeäisi toimimasta kaikki ja lopullisesti.

Enpä sitten ole sen koommin ottanut koko avainta edes pois virtalukosta, vaan hoitelen vara-avaimella oven lukitsemiset. Keskiviikkona on aika tilattuna lukon vaihtoon.

Kuten lapsille eilen totesin, niin näin se luonto hoitaa omansa. Kun sain pari sataa kilometrikorvauksia työmatkoista viime kuussa, niin eipä tarvitse enää miettiä, kuinka kauan ne tilinpohjalla makaavat osastolla "Pahan päivän varalle".