Tämä aamu on ehkä kaikkein pahin talvikelin puolesta mitä Tuulenpesän muori on työpaikalle yrittäessään kokenut. Vaikeudet alkoivat jo yrittäessäni kuistin ovesta ulos. Sain puskea sitä hartiavoimin, sillä tuuli oli kinostanut lumen oven taakse yläportaalle melko matalaksi, mutta kuitenkin tiukaksi barrikaadiksi. Kun sain oven vihdoin auki, huomasin portaiden kadonneen. Niiden tilalla oli liukumäki. Nietos. Ei muuta kuin lapio käteen ja rappuja etsimään. Sieltähän ne sitten löytyivätkin aikani uurastettuani. Seuraava haaste oli päästä pihan toiselle puolelle autotallille. Tuuli oli kasannut lumen tiukaksi, n. puolimetriseksi koko ajotien kattavaksi patjaksi ja nilkkurini hörppäsivät pahasti joka askeleella.

Ei tarvinne edes mainita, että myös autotallin edusta oli kauniin sileän tasainen ja yhdessä kohtaa oli hieno, upea lumiharjanne, jossa lumen syvyys oli melkein metri. Ei puhettakaan, että olisin päässyt autolla minnekään. Ajotie päätielle oli pimeän vallassa, mutta koska tiesin aikaisemmista talvista, miten helposti peltoaukean yli tuleva viima tuiskutti tien umpeen, tiesin, ettei sinnekään ollut yrittämistä.

Juuri sillä hetkellä näin naapurin jyräävän liikkeelle lumilingolla ja jäin tyynesti odottamaan pelastavaa ritariani. Lumilingon ilmaan suihkuttama lumi oli valtava. Itseasiassa se oli hieno näky. Mutta en ehtinyt jäädä sitä ihastelemaan, sillä sitä mukaa kun ajotie puhdistui, minun oli ajettava perässä.

Seuraava ja inhottavin ongelma selvisikin samoin tein. Satoi alijäähtynyttä vettä, pakkasta oli -8 ja tuuli niin maan perhanasti. Parin kilometrin jälkeen koitti ensimmäinen tuulilasin rapsutus. Eikä vettä suinkaan tihuuttanut vienosti, sitä tuli kuin suihkusta, no, ehkä huonosta sellaisesta, mutta kuitenkin. Ennenkuin auto lämpesi, piti pysähtyä jälleen parin kilometrin jälkeen raapimaan näkökenttää. Mutta pakkanen ja ajoviima saivat aikaan sen, ettei paria kämmentä suurempaa aukkoa jääkenttään päässyt syntymään, vaikk pyyhkijät pyyhkivät koko ajan rahisten korvia raastavasti. Kukaan (yhtä hullua ohittelijaa lukuunottamatta) ei ajanut päätiellä paljon kuuttakymppiä enempää ja lähes jokaisella bussipysäkillä oli lasinraapija. Yksi työkaveri sanoi, että hänen piti jopa jonottaa pysäkille, että pääsi raappaamaan ikkunaansa.

Työmatkaan meni puolen tunnin sijaan nyt 3 varttia, mutta lienee pääasia, että pääsin ehjänä perille.

Toivottavasti tämä jäi tämän talven eriskummallisimmaksi talvisääksi.

Joulusta on kohta kuukausi ja aaton kirkas pakkasaamu oli yksi kauneimmista mitä kameralle olen tallentanut. Tässä muutama kuva muistoksi upeasta jouluaatosta 2010.

Tuulenpesän pihamaa on tunnelmallinen ja rauhallinen.

 

 

 

 

 

 

Muhvi yritti ulkoilla pitkän tauon jälkeen (hänhän ei mene ulos enää, kun oven raosta tuoksuu pakkanen ja lumi), ja kuten näkyy, tassuja palelee.

Mutta tuvan lämmössä, lempipaikalla sohvalla, kylmät varpaat lämpenevät.

Talvella on ihan ehdotonta polttaa kynttilöitä. Kun on pimeää ja pääsky pitkän matkan päässä, ne tuovat sitä ehdotonta feng shuita, jota ilman ei talvea yksinkertaisesti pysty elämään.