Meitä kivitaskuja on tontilla ainakin kaksi. Minä ja lintu. Mammankulta jo viikonloppuna sanoi, että täällä taitaa olla kivitasku, kun noin kilkuttelee puussa. Ja sitä naksutusta on  jatkunut siitä joka päivä. Eilen illalla tipu hakkasi kiviään lähes taukoamatta liikuskellessani pihalla. Sillä taitaa olla pennut siinä jossain lähellä.

Ja minähän olen myös kivitasku, sillä lähes aina minulla on joku kivi taskussa. Jos vain on taskullinen vaate päällä.

Kesä alkaa olla rehevimmillään ja pihan kukkaloisto parhaimmillaan. Koskaan ei ole näiden sateiden suhteen kohen. Kun vettä paistaa taivaan täydeltä niin kukat kroolaavat ruukuissaan. Ja jo eilen, vain parin vähän kuivemman päivän jälkeen, osa kukista nuokkui janoissaan rutikuivassa mullassa.

Puskin nurmikkoa nurin koko eilisen illan, joka näiden sateiden ja lämpimien ansioista kasvaa kuin villitty, mutta myös näyttää ihanan vihreältä. Tässä on maisema, jossa sieluni lepää ja joka on minun henkeni koti.

745757.jpg

Oikealla sisäänkäynti Tuulenpesään ja pihan perällä on kaksiosainen aitta. Kuistin nurkalle laitoin Suomen pienoislipun liehumaan. Sen verran patrioottinen olen. Suomalaisuus on asia, josta kannattaa olla ylpeä.

Pihalammen ympärystä alkaa olla kasvien valtaama. Syntymäkodin sijoilta viime kesänä tuotu ketohanhikki on kasvanut kooltaan jättiläiseksi ja etsii elintilaa lisää jopa lammesta. Hyvin se näyttää sielläkin juuria tekevän ja jatkavan matkaansa kohti lammen toista laitaa.

745790.jpg

Nukkapähkämön ulkonäkö hopeanharmaakarvaisine olemuksineen on melko eksoottinen. Sekin kasvaa kuin riivattu ja meinasi lähteä ryömimään karkuteille. Piti tehdä sille aitaus, jotta pysyy ruodussa. Kukat ovat kyllä hauskannäköiset. Ostin honkkarin alesta viime kesänä monta kasvia tuohon lammen ympärystään, niin tämänkin. Maksoivat vain 20 senttiä kappale.

745817.jpg

Tämä "kukkapurkki" on viime kesän löytö entisten asukkaiden kaatopaikalta, josta olen laahannut monet vanhat lypsyämpärit (näkyy taustalla), kattilat ja talousastiat kukkaruukuiksi pihalleni. Tämä lienee emännän nilkkuri jostain 50-luvulta. Harmi, että sen puukorko on vuosien saatossa jo lahonnut lähes olemattomiin. Kengän toisella sivulla on vetoketju, joka sekin on lähes irti. Nahka on kyllä vielä oikein jämäkkää. Ahomansikka näyttää viihtyvän siinä oikein hyvin. Naapurin emäntä nauroi maha polvissa nähtyään tämän viritelmän ja tokaisi: "Enpä oo vielä koskaan nähnä kengässä kukkoo." (Ollaan siis Savossa.)

745838.jpg

Ostin samasta kukka-alesta 20 sentillä myös tämän Euroopan alppiruusun. Se oli todella vaivainen taimi viime kesänä eikä minulla ollut käsitystä miltä se oikesti näyttää. Tänä kesänä sekin on riehaantunut kasvamaan melkoiseksi hujopiksi ja on yhtä eksoottinen ilmestys kuin nukkapähkämö. Vihreätä siinä ei ole juuri ollenkaan. Ovat kissankäpälän kanssa samassa penkissä, joten melko valkoista kasvustoa muodostavat yhdessä. Kissankäpälä on jo kukkinut, joten sitä ei tuossa kuvassa näy.

745846.jpg

Lisää vaaleata kukkaa. Huomasin tänä aamuna keittiön ikkunasta jotain valkoista omenapuun alla. Piti hilpaista yöpuvussa katsomaan mikä se on ja kas vain, olen saanut valkoisen peurankellon pihalleni. Kukintoja näyttäisi tämän lisäksi olevan tulossa vielä ainakin kahteen varteen. Pihalla on yltympäriinsä tavallisia sinisiä peurankelloja ja myös tämän omenanpuun alla. Nyt on sitten albinistinen geeni jostain siemenestä löytynyt ja tulos on tuossa. Ihanaa!

745859.jpg

Ja jottei nyt ihan kalvakkaaksi menisi, niin lopuksi kukkapenkissä kasvava ruiskukka, jonka takaa pilkottaa punapellava. Molemmat kauniita ja herkkiä kukkia.

745867.jpg

Laitanpa vielä sen punapellavan muotokuvankin tähän. On niin hehkuvanpunainen, että kamerankin on vaikea tarkentaa.

745985.jpg