Tuolta kuulostaa, kun 3 kiloa puolipersialaista kissaa repii lattiamattoa täysin voimin. Voima jyllää, langat sinkoilevat ja koko kissa hinautuu eteenpäin väkivahvojen koukkukynsien kiskomana.

Keittiön lattiamattojen taru on surullinen, mutta lyhyt. Mattojen marssi kaupasta lattialle ja siitä eteenpäin komeroiden pimentoon on loputon kavalkadi. Olenkin kierrättänyt vanhoja raadeltuja mattoja puolia käännellen, mutta se mikä jää Muhvilta repimättä Raitapaita oksentaa. Ja välillä molemmat. Viheliäisin matto kissaperheeseen on vaalea puuvillamatto. Viimeisin matto oli juuri tällainen.

Puuvillamatto oli mistä lie jätekuteista tehty. Kaupassa se tuntui vahvalta ja mukavalta, juuri sopivalta matolta, joka ei kissan kynsiä hätkähtäisi. Maton oltua lattialla muutaman kuukauden sileästä puuvillapinnasta oli tullut mohairia. Jätekuteet sisälsivät paljon lankaa, joka kiskoutui jokaisella kynnen vetäisyllä pitkälle ulos. Kun mohairpinta oli mielestäni liian pitkä, otin sakset ja konttasin maton päästä päähän leikaten pisimpiä tupsuja irti. Hetken matto näytti taas siistiltä. Tätä tein säännöllisesti maton silti hupenematta olemattomiin.

1021782.jpg

"Mohairmatto" ja matonmuokkaaja. Matto tässä vielä melko siistissä kunnossa.

Kynsien jäljet sai näin jotenkin piiloon, mutta kun rakkaita lemmikkejä alkaa ellostelemaan, ei tietenkään voi asettua esim. kylppärin lattialle yökkimään. Ei, vaan laatta löytyy 95% matolta. Joskus, ikäänkuin vahingossa, oksu löytyy paljaalta lattialta (mikä ei sekään ole kauhean kiva, sillä vanhassa lautalattiassa on rakoja ja sinnehän se liemi tietysti valuu). Useimmiten se siis löytyy joko makuupaikoista tai matolta. Vaalea puuvillamattohan ei luovuta helposti sitä mitä se kuituihinsa kiinni saa. Vaikka sainkin pläntin kuurattua, niin ruskehtava väri jäi kielimään tapahtuneesta.

Mattoparan saavutettua oksennuskylpyjen ja kynsimisien kulminaatiopisteen, josta ei paluuta siedettävälle tasolle enää ollut, rullasin maton pois ja hankin uuden. Tällä kertaa tein oikein tutkimustyötä ja varmastikin hypistelin mattoja kaupoissa eri ilme silmissä kuin moni muu matonostaja. Maton piti siis kestää kynsiä. Siinä ei saanut olla puuvillaa, vaan mieluummin ehtaa 100% akryylia, johon oksennuksia ei saisi jäämään liimaamallakaan ja jonka väri olisi niin lähellä kissanoksennusta kuin mahdollista.

Uskomatonta, mutta löysin tällaisen maton. Postimyynnin kautta kotiinkuljetuksena nökötti kuistilla eräänä päivänä bukleematto kumipohjalla ja kauniilla kirjavalla kukkakuvioinnilla. Pohjan väri on vaaleanruskea (yleisin kissanoksennuksen väri) ja kuviointia niin paljon, että uskoin mahdollisten plänttien hukkuvan siihen sekamelskaan.

Ei tarvinnutkaan kauaa odottaa oksennustestiä. Kuurasin maton ja jihuu ei jälkeäkään sattuneesta vahingosta. Muutama päivä meni hienosti uutta mattoa ihaillen, kunnes eräänä päivänä.... Mitäs vaaleita roskia uudella matolla on, pois pois. Nypätessäni "roskaa" se oli matosta irronnutta lankaa! Lankakiehkura oli päistään edelleen kiinni, olipa vain irronnut siitä kohtaa kumipohjasta. Näitä lankakiehkuroita oli muutama. Voi *****! Syyllinen istui pöydällä katsellen muina miehinä kihisevää emäntäänsä. Koska lankoja ei enää mattoon kiinni saanut, oli ne leikattava pois. Sille kohtaa jäi selvä jälki. Good bye kaunis matto. Kaikkea ei näköjään voi saada ja minä en saanutkaan kynnenkestävää mattoa, kuten luulin. Muinoinen bukleemattoni kesti hienosti kynsimisen, mutta tämän uuden pohjatyö oli paljon paljon heikompi.

Muutaman päivän yritin ajatella, että sitä vartenhan olin maton ostanut, että Muhvi saa teroittaa kynsiään ja saavat oksennella huolettomasti. En ollut hankkinut pentuna raapimapuita ja olenkin hyväksynyt, että keittiönmatto on se raapimapuu. Muihin huushollin mattoihin ei kynsitä. Eikä oksentaminenkaan ei ole jokapäiväistä, mutta sitä sattuu kuitenkin joskus, kuten eläinihmiset tietävät. Mutta minun hermoni ei enää kestänyt tuota krats kraats ääntä ja viikonloppuna meinasi tulla Muhvin kanssa välirikko.

Karjaisin prinsessalle pahalla äänellä ja sitähän ei prinsessa siedä. Minullekin tuli siitä paha olo. Alistuneesti huokaisten rullasin kauniin kissanoksennuksen värisen kukkamattoni pahvitötterönsä ympärille ja työnsin sen sängyn alle, josta vedin esille, en vaaleaa puuvillamattoa, vaan tumman ja vanhemman puuvillamaton, jonka ulkonäkö on vielä siedettävä.

Tänä aamuna katselin vierestä, kun tuttu kraats kraats rip rip paukkui matossa ja Muhvi lyhennetyillä kynsillään kiskoi kuteita autuas ilme naamallaan. Eikä matto ollut moksiskaan.