Whiskyristeily onnistuneesti takana ja uutta jo odotellaan, oli se niin hieno kokemus. Viskinystäviä ympäri Suomen oli saapunut mukaan, sillä kyseessä ei ollut pelkästään oman pienen sosieteettimme (kts. tänne  ) vertaiskohtaaminen, vaan tasting oli Viking Linen järjestämä, johon osallistui kaikenkaikkiaan n. 50 kpl hyvien mallasjuomien ystävää.

Turusta Tukholmaan kulkeva reitti on suojainen saaristoreitti. Sää oli upea, tuulta ei ollut liikaa, joten keinutuksesta saattoi syyttää vain ihan itseään. Täytyy kyllä myöntää, että kun ensimmäisen siemauksen ottaa jo klo 9.00 (samppanja-aamiainen) ja viimeisen klo. 23.30, niin kunto on koetuksella ja keinutustakin saattaa kokea jossain vaiheessa.

Varsinainen tasting alkoi klo. 11.00 ja meidät perehdytettiinkin Laphroaigin tislaamon historiaan ja viskinvalmistukseen melko perinpohjaisesti. Viskioppaanamme oli tislaamon entinen johtaja, nykyinen Laphroaigin ambassadoori ja erinomaisen Quarter Cask-pullotuksen "isä", skotti Master Blender Robert Hicks. Mainio mies, jolta juttu luisti eikä aksenttikaan ollut onneksi niin käsittämätön kuin skottilaisilla yleensä.

1003949.jpg

Hänen kilttinsä tartan on hänen vaimonsa, sillä hänen suvullaan ei ole tartania. Tartan on siis tuon kiltin kankaan väri ja kuviointi ja hyvin monella Skotlannin klaanilla on omansa.

Tällainen on oikeaoppinen viskitasting kattaus. Muistiinpanovälineet, arvostelulomake, vesilasi, lusikka ja tässä vielä lisänä pala Islayn turvetta sekä mallastamatonta että mallastettua ohraa. Näitä nuuhkimalla ja ohria maistelemalla meitä vietiin todella syvälle Laphroaigin valmistuksen syövereihin.

1003965.jpg

Tässä on poikkeuksellisesti myös vasemmalla olevassa tulppaanilasissa new spiritiä eli suoraan tislauspannusta tullutta tavaraa, joka on siis täysin kirkasta. Äykeätä tavaraa, jossa kyllä on jo oikea haju, hyvin väkevä ja tervainen. Kiinnostavaa oli se, että täysin vesikirkas alkoholi muuttui melkein maitomaisen sameaksi, kun siihen lisäsi vettä. Ja siihen oli pakko lisätä vettä, muuten "paloi" kieli eli alkoholin vahvuus turruttaa makuaistin.

Hicks oli siitä poikkeuksellinen, että hän kehotti lisäämään kaikkiin laseihin vettä ennen kuin maistoimme. Yleensä minä lisään tipan vain cask strenghtiin eli tynnyrivahvuiseen, joka on yleensä yli 50 volttista ja polttaa sekin kielen ja makuaistin lantraamattomana. Mutta Hicksin mielestä sekä haju että maku aukeaa parhaiten veden kanssa. Ja hän oli oikeassa.

Meillähän on kaupan pelkästään Laphroaigin 10-vuotiasta ja olikin todella hienoa päästä vertailemaan muita tislaamon ikäluokkia. Niistä jokainen peittosi peruskympin, ei voi mitään. Nämä olivat omat suosikkini eli cask strength ja 15 yo, josta jälkimmäinen oli ehdoton helmi.

1004010.jpg

Myöhemmin iltapäivällä oli minimessut, joissa oli pöytäkaupalla erilaisia viskejä, ei pelkästään Laphroaigia. Konsulentit kaatoivat maistiaisia ja pari tuntia menikin tässä kuin siivillä. Lagavulin on toinen suosikkibrandini ja sen pöydän edessä kävikin melkoinen kuhina. Herkullisimman Lagan hinta oli n. 170 €, jota minä en raaskinut ostaa, mutta jotkut kyllä. Itse ostin pullon 16 yo Caol Ila sherry finishediä, jonka maku on taivaallinen. Toinen pullo, joka lähti messuilta matkaan oli sitten se Laphroaigin peruskymppi, sillä muut laadut olivat niin paljon kalliimpia ja budjettini paukkui jo yli. Laivan tax freestä kun olin jo käynyt hakemassa viskin toisesta maailmasta, Jack Danielsia.

Mutta Laphroaigin  myyntipöydän takana hymyili jälleen hra Hicks, joka jopa sutaisi nimmarinsa pahvihylsyyn. Tämä pääseekin sitten kunniapaikalle entisten hylsyjeni rivistöön.