Telkasta tulee hilpeitä muistoja herättävä ohjelma nimeltään Muistikuvaputki. Jo kauan unhoon jääneet ohjelmat ovat todella nostalgista katsottavaa. Televisioesiintymisestä ei vielä 60-70 -luvulla ollut oikein kunnon käsitystä ja monesti olen sohvallani kiemurrellut myötähäpeästä, niin kornia esiintyminen on joskus ollut.

Minä olen kultaisen 60 -luvun kasvatti ja koska meille tuli kylän toinen televisio, pääsin jo varhaisessa vaiheessa tv-ohjelmien lumoihin. Kylän ensimmäinen tv oli lähinaapurilla, joka oli televisiokauppias. Taisin olla niin pieni tv:n tullessa, etten muista sitä juhlahetkeä, kun se asetettiin omalle pöydälleen, mutta merkin muistan. En ole varma oliko tämä meidän eka toosa, mutta Cuba-merkkinen se oli. Se seisoi nurkassa jyhkeänä kuin alttari. Sillä oli oma, hieno pöytä, jonka rautalankatelineessä voi säilyttää ohjelmalehteä. Taakse sijoitettiin pikkuruinen ja heikkotehoinen lamppu, televisiovalo, koska telkkaria ei saanut katsella ihan pimeässä, se oli silmille huono juttu. Jos piti kattovaloa päällä, se "läjösti" (vanhempien käyttämää karjalanmurretta eli heijasti) ruutuun. Takaritilässä roikkui myös pieni muovikotelo, jossa oli tv-lupa.

Koska asuimme Kymijoen rannalla, kotimme oli jonkilaisessa notkelmassa eivätkä tv-lähetykset meinanneet millään näkyä. Antennimme olikin sen vuoksi melko uljas näky. Katon harjalle pystytettiin lähemmä 5 m pitkä roteva metallinen vesijohtoputki ja sen päähän suuri "harava". Tällä pystyi katselemaan 1-kanavaa. 2-kanavan katseluun piti olla oma antenni, joka hankittiin vasta myöhemmin. Siitä huolimatta kakkonen näkyi vain  joskus, silloin kun oli kaunis ilma. Tuulisella ilmalla antennimasto huojui ja heilui ja kuvat venyivät ja häipyivätkin välillä lumisateeseen, kakkosta ei silloin nähnyt lainkaan.  Muistan erään kerran, kun olin isän kanssa pinoamassa puita liiteriin eli liiskaan. Nukkeanimaatio Myrskylinnut tulisi kakkoselta ihan kohta ja kiirehdin isää lähtemään aukaisemaan television. Sattui olemaan melko mukava ilma ja sain suurimmaksi osaksi lempiohjelmastani tolkkua. Cubasta muistan vielä sen, kun se vanhemmalla iällään alkoi olla vähän heikossa hapessa ja kanavaa vaihtaessa nappulat singahtelivat palautusjousen ampumana pitkin lattioita.

1106327.jpg

Siihen aikaan yhteisöllisyys oli vielä voimissaan ja jos jollain oli jotain, naapurit ujostelematta tulivat pyytämään sitä lainaksi. Näin meille muodostui myös hetkiseksi kotikatsomo, jonne naapureita virtasi katsomaan ohjelmia. Tätä aikaa ei kuitenkaan kestänyt kovinkaan kauan, sillä jokainen pian tahtoi oman tv:n. Mutta mieleeni on painunut ahdas kammari, jossa naapurit kököttivät kuka ihan nojatuolissa kuka jakkaralla, sillä tv:stä tuli "Täällä Pohjantähden alla". Se oli vetonaula, jonka tapahtumia seurattiin hiiskahtamatta.

Joku muistaa RintTinTinin, joku Sirkus Papukaijan, mutta minulle Arja-täti oli sen Ainoan Oikean lastenohjelman vetäjä. Mörri ja Pörri ja Taikapeili olivat tärkeät osaset ohjelmaa ja kun lopuksi kaikki karauttivat ympäri studiota keppihevosillaan, yritin minäkin laukata ahtaassa kammarissa sohvapöydän ympäri väistellen nojatuoleja ja sohvaa. Kun en kinuamisestani huolimatta saanut sitä oikeaa hevosta, en edes oikeaa keppihevosta, tein Arja-tädin ohjeiden mukaan villasukasta ja jostain kepin pätkästä korvikkeen, joka ei kyllä näyttänyt miltään tv:n hienojen ja kiiltävien keppihevosten rinnalla.

Hinku ja Vinku olivat niitä harvoja animaatioita, jotka tulivat tv:n varhaisvaiheessa. Nyt Yle-Teemalta tuli viime viikolla yksi jakso ja voi miten hilpeä, jossain määrin jopa anarkistisen hauska sarja se onkaan. Sen teemoina oli sekä seitsemän "kuolemansyntiä", mutta myös muutama muu käytökseen liittyvä aihe. Käytöskukka-niminenhän sarja onkin. Paperinpaloista revityt porsaat, puut ja jopa auringonkimallus merellä ovat yksinkertaisen ilmeikkäitä. Rauhalliset värit ja selkeä toteutus antavat tilaa tarinalle ja äänimaailmalle ja kokonaisuutta pitää kasassa kertojanääni.

1106344.jpg

Suursyömäri ja Vesihiisi olivat julman näköisiä, mutta loppujen lopuksi nekin kaipasivat ihan samoja asioita kuin kuka tahansa. Jakso "Huomavaisuus" näyttää, että Vesihiisilläkin oli kaipuu ystävään ja onneksi hän saikin luodolleen peräti naisystävän h025.gif. Suursyömäri oli aika äkäinen jätti, joka söi kaiken eteentulleen, mm. jaksossa "Turhamaisuus" 2 hattuaan. Nielaistessaan kuului ääni: Gaummm! Niin hurja otus kuin Suursyömäri oli olevinaan, niin omenamato kaijotti sen käpälämäkeen jaksossa "Ahneus". Metsän Pöllö oli kiukkuinen ja piti jöötä metsässä. Pöllö olikin melkoinen pilkunviilaaja, mutta jaksossa "Kateus" Pöllöstä tuli autovaras.

Mikäli jotakuta muutakin vaivaa nostalgiankaipuu, niin Youtubesta löytyvät kaikki 13 Käytöskukkasta. Suosittelen sarjaa niillekin, jotka eivät vielä näihin porsaisiin ja metsän muihin asukkeihin ole tutustuneet.