Sitä näin keväisin valon lisääntyessä ja auringon armottomasti paljastaessa nurkat ja kolot villakoirineen, tulee innostuneeksi sisustamisesta. Talven hämyssä koti näytti utuisen lämpimältä pesältä, mutta nyt, kirkkaassa päivänpaisteessa ainoastaan nukkavierulta ja nuhjuiselta. Aikakauslehdet ovat täynnänsä kaikkea kivoja värejä, tavaroita, tekstiileitä. Hankkisiko tuollaisen, tuo olis niin kiva, mihin tuon saisi mahtumaan. Niin...onhan niitä kiva katsella, mutta....

Siis minähän en ole mikään sisustusihme. En uhraa oikeasti sille juuri  mitään ajatuksia (sen jälkeen kun suljen lehden) ja huonekalutkin edustavat  "kuka mistäkin on haalittu" -tyyliä. Suurimman osan kalusteista hankin yli 20 v. sitten, kun erosin ja hankin kaikki huonekalut pikkujakkarasta sänkyyn uusina. Nämä kaluneet ovat sitten raahautuneet mukanani paikasta toiseen vuodesta toiseen ja enpä muista yhtäkään isompaa esinettä, jonka olisin vaihtanut uuteen.

Kaksi matalaa lipastoa, joiden päällä stereot ja tv lepää, ovat koivumelamiinia ja onneksi niin ajattomat malliltaan, että niissä ei silmä sairasta, pahemmin. Mutta sohva sensijaan.... Se on siis tarkkaan laskettuna jo 20 v. vanha. Kissat ovat kynsineet siitä kankaat isoilta aloilta huitsin nevadaan, pelkkä puu- ja lastulevyrunko säihkyvät paljaana. Kangas on kulunut niin nuhjuiseksi, että vuosia olen sen päällä jo pitänyt irtopäällistä. Se onkin kätevä, sillä sen avulla saa huoneen ilmeen muutettua suit sait. Sohvan ryhti on ihme kyllä päällisin puolin hyvä, mutta vaikka se on 2 istuttava, niin kahden kovin eripainoisen istujan alla se muuttuu tosi epämukavaksi. Se on vuodesohva, jossa ei ole sälepohjaa, vaan siinä on kolminkerroin oleva istuinpatja, joka venytettynä pitkin lattiaa toimii sitten sänkynä. Tämä patja ei taitettuna ole mikään hirveän tukeva istuin. Painavan istujan alla sohva painuu notkolle, jolloin kevyempi valuu toisesta päästä toiseen päähän sen painavamman istujan syliin.

En ole silti raaskinut luopua sohvasta. Sohvassa kun ei sinänsä ole mitään vikaa, niin minulle ja kissoille se kyllä kelpaa. Tosin ei sitä varmaan mikään kierrätyskeskuskaan enää huolisi. Luulen jopa, ettei se kelpaisi edes kaatopaikalle. Uusi sohva aiheuttaisi taas vain hirveän vahtimisen vaivan, sillä kissat hurraisivat innolla uudelle raapimapuulle. Vaikka kissat ovat oppineetkin raapimaan enimmäkseen keittiön mattoa niin olen silloin tällöin huomannut Muhvin roikkuvan kynsillään sohvan päädyssä, josta se tosin ampaisee tulisesti tiehensä, kun huomaa tulleensa nähdyksi.

1407273.jpg

Sohva on vain kahden istuttava, niinpä meillä on joskus aika ahdasta siinä koko perheenä. Kissat vievät, kuten näkyy, yli puolet istuintilasta helposti! Tässä sohva talvikuosissaan.

Onneksi en siis ole mikään sisustaja, puhumattakaan, että ymmärtäisin mitään trendeistä, feng shuista tai mistään. Minä viihdyn vanhojen, nukkavierujen mööpeleideni keskellä. Tekstiileitä sen sijaan vaihdan sitäkin tiuhemmin.

Kesäksi puenkin olohuoneen vihreään ja valkoiseen, kuten viimevuonnakin. Harmikseni vain valkoiseen mattoon tarttui viime kesänä lattialankuista ruskeaa väriä. Vanha lakattu lankkulattia ja niin siitä vain irtosi jotain "lattiahikeä". Mrr.

Keittiöön vaihdan verhoja usein. Minulla on ensinnäkin jouluverhot, sitten välikausikevätverhot, joskus tästä vaiheesta siirryn suoraan kesäverhoihin, välikausisyksyverhot, syksyverhot ja jälleen jouluverhot.

1407283.jpg

Tässä Tuulenpesän keittiö helmikuun viimeisenä päivänä (tai niillä tienoin). Vävy ja Mammankulta puuhaavat illallista, Täti pyyhkii käsiään. Ikkunoissa on kevätverhot ja katossa joulukranssi. Tilaa on, mutta ei tarpeeksi, kun ei saa joulukranssiakaan varastoon, jossa pysyisi nauhat siistinä ja oljet murenematta.