nyt laulajaiset on.
Ja soittimiaan soittajat
virittää kuntohon.

Ne raikuilee, ne kaikuilee,
ne soittaa, riemuitsee
ja viulut soi ja huilut soi
ja metsä vastailee.

On tiklivarpu lahjakas
ens viulun soittaja
ja ystävänsä peipponen
säestää toisella.

(alkuosa laulusta Metsän laulajaiset, säv. Klemetti Heikki san. Konttinen Maija)

Kevät etenee kohinalla. Reilu viikko sitten kamppailtiin töihin läpi tuulen ja tuiskun ja nyt ei ole lumesta kuin rippeet jäljellä.

Pääsin nostamaan maljan keväälle ennätysaikaisin. Viikonloppuna kävelylenkin jälkeen aukaisin ovet ulos ja päästin talvenkalpeat kissit haistelemaan kevättä. Ovat ne tehneet pikapyrähdyksiä muutaman kerran aikaisemminkin, mutta nyt ne saivat mahdollisuuden ulkoilla kuin kesällä konsanaan.

Kaadoin itselleni puoli lasia hyvää argentiinalaista punaviiniä ja istuin lämpöalustan päälle rapun ylätasanteelle, vakiolempparipaikalleni. Kissat istuivat kahta puolta vieressä. Tässä me istuimme hiljaa ja kuuntelimme ja katselimme.

Laulun tiklivarpua en ole koskaan päässyt näkemään, valitettavasti, mutta paljon muita lintuja kyllä.

Tämän kevään muuttolintubuumin aloitti mustarastas, joka tepasteli takapihan ruokintapaikalla jo viikko sitten. Herra oli helppo havaita porkkananokkansa takia, mutta ilmestyipä rouvakin vähän jälkijunassa paikalle. Seuraavana tulokkaana lehahti jyviä nokkimaan sepelkyyhky. Tämä on kyllä ensimmäinen kerta, kun näen sen ruokinnalla. Syynä lienee paksu lumihanki pelloilla, jonne ei kyyhkyllä ole vielä asiaa. Kyyhky on viihtynyt muutaman päivän aika tiiviisti takapihalla, mutta pellot ovat pian paljaat, joten eiköhän nämä vierailut ole sitten lopussa.

Viikonloppuna ilmestyi myös Herra peippo keltasirkkuporukassa siemeniä natustelemaan. Siinä rapuilla istuessamme kumpikin, mustarastas ja peippo, lauloivat läheisessä metsikössä raikuvasti ja kylläpä se tuntuikin kesäiseltä.

Vasta kun näin västäräkin navetan katolla tsilputtamassa ja keikuttamassa pyrstöään, uskoin kevään todellakin saapuneen. Juttelin sille ja se vastasi. Kyllä vaan. Kun kävelin navetan suunnalta talolle päin, västi lensi talon katolle ja jatkoi jutteluaan. Ehkä se halusi ilmoittaa, että täällä taas ollaan, terkut Afrikasta ja aion tehdä pesän tuonne kellarin kiviseinän rakoseen.

Tämän aamun uusimmat tulokkaat olivat kaksi räkättirastasta, jotka mylläsivät toiveikkaana pihanurmikkoa. No, antaahan heidän vielä olla. Heinäkuussa vasta kaivetaan cd-levyt esiin, heh heh, ja ne ripustetaan jälleen marjapensaiden ylle. Meillä ne tepsivät erinomaisesti ja karkottavat kaikki marjavarkaat.

Viime vuonnahan minulla oli se 3-värinen ruusu, joka sitten syksyllä aikansa kiduttuaan potkaisi lopulta huopikkaat vintille. Prismasta kaappasin mukaani tämmösen miniruusun, jonka kukka on niiiiin kaunis ja erikoisen värinen, josta minulle tuli mieleen vanhat ruusukiiltokuvat. Kuva ei tee oikeutta kukalle. Hienoimmat vivahteet katoavat eikä kukka ole ihan juuri tuon värinen. En osaa edes kuvailla mikä punainen se on. Ikäänkuin vanha roosa, mutta syvempi ja vahvempi. Terälehtien väri vaihtuu asteittain vaaleasta tummempaan. Ja tässä on jopa tuoksu mukana...mmm.

1445912.jpg

1445915.jpg