Meitä asuu Tuulenpesän katon alla 3 mörköä: ompelukone, imuri ja minä, joka kylläkin olen vain osa-aikamörkö.

Ompelukone on tällä hetkellä kyläreissulla ja toivottavasti viihtyy siellä vielä pitkään. Se on möröistä pelottavin. Jo sen näkeminen saa kananlihalle ja koskettamista kavahdan viimeiseen asti. Kun sitten joudumme silmätysten, se on silkkaa hikistä tahtojen taistelua, jossa ei ole voittajaa. Sen haasteellisempaa kuin verhonpäärmeiden ompelu en edes kuvittelekaan tekeväni, mutta siinäkin on kylliksi, kun sen joutuu tekemään ompelukoneen kanssa.

Kakkosmörkö on imuri. Se ei ole niin paha kuin ompelukone, mutta sillä on ilkeä luonne. Se yrittää tulla jatkuvasti jaloille, kankean pitkän kurkkutorvensa se kaataa varpaille välittömästi, kun sen laittaa seinään nojaamaan. Tahallaan se törmäilee ovenpieliin ja huonekaluihin ja pelottelee kissat seinille pelkällä olemuksellaan. Piinaavan urakan päätteeksi se vielä koettaa sivaltaa hurjaa vauhtia koloonsa kelautuvalla johdollaan jaloille. Se on ilkeä vanha tyranni.

Katsokaa, eikö se olekin pelottava?