Pitkästä aikaa kahlailin, ryömin ja konttailin kameran kanssa.
Tässä kylläkin ekaksi normaaliasennoissa ja normaalitehosteilla otettuja kuvia. Pikkulepinkäinen viihtyi elokuussa jonkun aikaa pihamaalla 3 poikasensa kanssa. Penskat kiljuivat omenapuun oksilla ja mamma(t) istui seipään nenissä saalista tähyilemässä.
Viikonlopun reissulla osui silmään pari komeaa suomuorakasta (toinen jäi kuvan ulkopuolelle). Ai että jos vielä harrastais kasvivärjäystä. Tämä on yksi niistä harvinaisista kasveista, joista saa sinistä väriä. Sienen pitää olla reilusti vanhentunut siihen tarkoitukseen, nuo yksilöt olivat vielä aika freesin näköisiä.
Metsätieltä löytyi häntä. Kuka lie jättänyt siihen? Kellä on ollut niin kiire, että on pudonnut kyydistä? Ei näytä oikein oravan hännältä, koska siinä on enemmän punaista. Supin?
Ja sitten lähellä kotia silmiin osui tämmönen hauska apila. Osittain melanistinen eli lehdissä on valkoista. Tuo pitää pelastaa pihamaalle, sillä se on metsätiellä ja voi jonkun traktorin mylläämänä vielä kadota.
Vaaleanpunaiset siankärsämöt, luonnonvaraiset pihatieni laidalla, pistävät silmään muiden kukkien kadottua ympäriltä.
Naapurin rouvat ulkoilemassa. Syyskuinenkin aurinko tuntuu ihanalta.
Kätevä värkki, tuo lehmänkieli.
Sitten muokkasin muutaman kuvan. Syksyisiä näkymiä.
Saniaisia.
Talventörröttäjä kurkottelee taivaisiin.
Haapa päätti ilahduttaa yhdellä punaisella lehdellä.
Kastepisarat hämähäkin verkossa.
Vaahteran leiskuntaa.
Kastepisaroita poimulehdellä.
Ja lopuksi. Syksyn viimeinen kaunotar...
Kommentit