Kuinka moni imuroi kotieläimensä? Kissan tai koiran tai hevosen tai jonkun muun. Marsua tai hamsteria tuskin kukaan...siinä joutuisi todennäköisesti aika äkkiä kaivamaan pölypussista imuroinnin kohteen.

Meillä imuri sai aikaisemmin Raitapojan pakenemaan ulos tai kiipeämään jääkaappi-pakastimen päälle. Nyt kun nivelet eivät enää anna myöten hyppiä kovin korkealle ja kuulonkin kadottua, Poika on oppinut ottamaan asiat paljon lungimmin. Vielä joskus se lähtee kuin vanhasta muistista etsimään rauhallisempia alueita, mutta toisinaan se ei hievahdakaan, vaikka imurin suulakkeella yrittää töniä liikkeelle.

Niinpä eräänä päivänä päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni, kun Poika jökötti sohvan nurkassa umpimielisen näköisenä kaivautuneena poteroonsa kuin talvisodan sankari. Kaaputin pienellä suulakkeella pitkin selkää ja imeskelin irtokarvoja imuriin. Jopa pään päältäkin sain imuroida jonkun aikaa.

 



Sitten aikani rassattuani, Poika sai tarpeekseen ja häipyi.


Muhvia ei pääse imurilla lähestymään. Se häipyy kauhun ilme silmissään näkymättömiin ja saa todellisen hepulin, jos huomaa joutuneensa liian lähelle tuota "helvetinkonetta".

Mutta persuskarvojen saksimisesta se tykkää.

Prinsessan ongelma on pökäleiden tarttuminen pitkiin pehvavilloihin, joista ne karisevat sitten pitkin lattioita. Niinpä aika ajoin sheivaan peräpeilin lähes bikinikuntoon, jolloin vessatoimetkin sujuvat siististi. Homma tapahtuu yksinkertaisesti: Otetaan pienet kynsisakset oikeaan käteen.  Vasemmalla kädellä otetaan tukeva ote hännäntyvestä ja nostetaan hiukan. Saksilla klip klip varovasti melkein ihoa myöten ja laajalta alalta.  Tätä kaikkea säestää kovaääninen kehrääminen eikä Prinsessa vastustele yhtään. Kohtapuolin epätoivottu pörheys on lattialla ja kissa eikun jatkaa kehräämistään.



Homma alkaa olla kohta valmis.





Tyytyväistä kissaa on mukava katsella.


Akvaariossakin on asukasluku lisääntynyt, lähinnä talkkareilla, sillä levien kasvu ja ruoantähteet pitää saada hallintaan. Ennen joulua kotiutui 4 kuparimonnista ja 1 partaimumonni, joka sai edeltäjänsä lailla nimekseen Arska.



Möf! Olen hurja peto, joka saalistaa haavoittuneet ruokatabletinpuolikkaat säälimättä suihinsa. Armoa ei myöskään tunneta levien kohdalla. Arska on poika, tietenkin. Eihän tuollaista partaa sentään tytöillä ole.


Olen pöhkönä salomoninsolmuihin. Huiveja alkaa olla jokaiselle viikonpäivälle omansa. Tässä bouclelangasta tehty.Tein yhden huivin musteensinisestä bukleelangasta ja koska tykästyin siihen hirveesti, kävin hakemassa tätä pihlajanmarjanpunaista tehdäkseni samanlaisen huivin. Mukaan tarttui vielä vedenvihreääkin, joten värirepertuaari senkun kasvaa.



Kuvan värit eivät ole ihan oikeat. Langassa on 2 eri punaista ja yleissävy on pihlajanmarjaan päin. Mutta kivan pirtsakka huivi sellaisiin päiviin, kun kaipaa väriä elämäänsä.