Eletään juuri sitä aikaa, jolloin mieli palaa jo kiihkeästi kevääseen, mutta talvi tuntuu ikuisuuden mittaiselta. Pakkanen ja lumi vain lisääntyy eikä pienintäkään keväänhajua tunnu ilmassa.

Hetkonen! Tuntuupas, jos vain osaa sillä silmällä, korvalla ja nenällä aistia. Päivä on jo huomattavasti pidempi. Valoisaa kestää jo yli viiteen illalla. Aurinko myös lämmittää jo. Vanhan sanonnan mukaan Matin päivänä alkaa kivet ja kannot lunta vihaamaan eli huomenna aurinko alkaa jo sulattaa lunta. Jee. Tiaiset tirskuttavat kevätlaulujaan. Tosin kaupungissa sinitiainen oli kevätlaulutuulella myös tammikuun alussa seitsemän aikaan aamulla, mutta nämä kaupunkilaiset nyt ovat muutenkin kummallisia....

Hajuaistimukset ovat vielä aika talvisia. Odotan kaikkein eniten huhtikuuta, lempikuukauttani. Silloin maa alkaa haista kissankakalle ja märälle liejulle, joka on todellinen kevään haju. Yhä uusia pälvikohtia ilmestyy pihamaalle, joka pitää heti tutkia, että mitä se sisältää. Onko joku kasvi hävinnyt kokonaan vai löytyykö joku yllätys. Muuttolintuja saapuu pikkuhiljaa ja jännittyneenä odotan kuka ehtii ensimmäisenä kotiin. Usein se on peippo. Västäräkki tulee itseasiassa aika myöhään siihen verrattuna.

Koska odotus alkaa käydä sietämättömäksi, pitää värien nälkää sammuttaa katselemalla viime kevään kuvia. Tässä muutama tunnelmapala viime toukokuulta, Liesjärven kansallispuistosta, joka on Forssan kupeella.

 

Selkälokki kaartelee järven yllä.

 

Tuima katse.

 

Suokukka on kaunis ilmestys. Koivun siitepöly ei vaan näytä niin kauniilta peittäessään kasvit ja veden pinnan.

 

Minä suorastaan rakastan tällaista veden ja valon muotoleikkiä. En kyllästy kuvaamaan sitä.

 

Kieloja ilta-auringossa.

 

Kuka laulaa illan viimeisiä säveliä kuusenlatvuksessa?

 

Pitkospolku kutsuu kulkijaa.

Odottaminen alkaa olla melkein tuskallista..... Vielä pari kuukautta