Nyt seuraa lupaamaani jatkoa Frankfurtin seikkailulle. (Joku voisi pitää sitä todellisena seikkailuna, sillä reissasin yksin, kuten yleensä reissaan.)
Yhden päivän vietin Palmgartenissa eli jättisuuressa puistossa, jossa oli lasihuoneita erilaisine biotooppeineen.
Palmgartenin päärakennus.
Onneksi ei enää satanut, vaikka olikin nihkeän pilvistä vielä. Lämpimän tyynessä säässä oli kiva vaellella ympäriinsä.
Yhdessä rakennuksessa oli atsaleanäyttely. (Edellinen näyttely oli orkideoista ja näyttely oli vaihtunut juuri edellisviikkona. Dang!) Ihania atsaleoja eri värisinä.
Silmänkantamattomiin...melkein....no ainakin, jos on likinäkönen
Tämmönen atsalea olis kiva saada omaankin portinpieleen.
Pikkasen käy kateeksi tätä katsellessa ................
Tämä talo oli joku aavikko- tai vastaava talo. On meikäläisen piikkikruunulla vähän kirittävää, jos noihin mittoihin haluaa. Entinen pääsi puolimetriseksi ja kupsahti sitten
"Äidin kasvimaalla, raparperin alla, sammakolla koti oli kultainen...." Tämä ei ole raparperi enkä minäkään sammakko, mutta washingtoniapalmun lehdet olivat komeat. Kyllä niiden alla elelisi parikin sammakkoa kultaisesti.
Komia kukka tämä. Nimeä en vain tullut tietämään. Kokoa oli sellaisen litrasen hillopurkin verran.
Näitä käytäviä pitkin tuli käveltyä aika huolella, sillä horjahteluista olisi tullut liian ikimuistoisia.
Bambujen kantoja. Vieressä uusia bambuja.
Ja sinne ne häipyi katon usvaan....
Ihana lummelampi. Toivoa on itselläkin nähdä omassa pihassa kukkiva lumme. Löysin pihalampea puhdistaessa elävänä säilyneen lumpeen ja siinä ilmiselvästi on yksi nuppu! Väriä en muista, mutta jos on tuon värinen, en pane pahakseni.
Karppilammikko sademetsätalossa. Isoja ja pulskia kaloja, jotka osasivat kerjäämisen taidon.
Lasitalot kierrettyäni rupesin seurailemaan puutarhan polkuja. Näitä räpyläjalkaisia oli joka puolella. Mitä lie ovat? Jotain sorsia tai ankkoja. Vaikka lintuja tunnistan aika paljon, niin näitä en tunnistanut.
Kyllä tämäkin kelpaisi pihaa koristamaan. Lapussa luki Cornus hybrida eli joku kanukka.
Niin.... mitäs minä sanoinkaan siitä kateudesta......
Kukahan tulis ja laittais miunkin pihan tän näköseksi?
Tässä uskollinen matkakumppanini lammen rannan levähdyspaikalla.
Kyllä näissä maisemissa silmä ja mieli lepää. Saispa ne joskus tehtyä sellasia kameroita, että ne tallentais kaikki kuvat kolmiuloitteisina ja vois sitten halutessaan mennä kuvaan sisään, takaisin nauttimaan matkasta. No, ehkäpä ne joskus keksiikin sellasen.
Mamma on tarkkana.
Tähän päättyi matkakertomus keväisestä Frankfurtista. Suosittelen lämpimästi tutustumaan tähän kaupunkiin ja varsinkin keväällä nähtävää on mielestäni yllinkyllin.
Kommentit