Lauantaiaamuna heräsin siihen, että joku hakkasi pihalla vasaralla. Lujaa. Raotin silmiäni ja kello oli 7.20. Meni tovi, ennenkuin tajusin, että remottireiskat olivat kuin olivatkin tulleet laventamaan tallin ovia, jotta saisin autoni mahtumaan katon alle.

Perjantaina olin sitä mieltä, että he eivät tulekaan, koska mitään ei ollut kuulunut koko viikkona. Pari viikkoa sitten kirvesmies sanoi kuin ohimennen, että ensi viikonloppuna ei sovi,  mutta sitten seuraavana voisi sopia. No niin näytti sopivan.

Enhän minä ollut varustautunut mitenkään heidän tuloonsa. Viime kevään kattoremontin aikana tarjosin runsaan aamupalan ja iltapäiväkahvit ja tunsin velvollisuudekseni toimia nytkin samoin. Kurkin jääkaappiin, jossa onneksi riitti leikkeleitä, mutta kun en leipää syö, niin minkäs päälle leikkeleet levität? (Minä syön leikkeleeni sinällään vihanneksien ym. sälän kera.) Sitten aloin selata läpi jauhovarastojani ja reseptejäni (omasta päästä ei synny kuin sutta ja sekundaa...) ja lesepaketin kyljestä tavasin ohjeen, joka tuntui sopivan tilanteeseen. Tein siis muunnellun foccacion. Oikeaan olisi pitänyt tökätä sormella kuoppa keskelle ja laittaa siihen fetakuutioita ja oliivi, mutta minä jauhoin kuivattuja mustatorvisieniä ja heitin ne taikinaan. Päälle sivelin rosmariini-pullorasvan sijaan oikeaa voi-oliiviöljysekoitusta, jossa oli pizzamaustetta.

1243858841_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja pitääpä myöntää, että tulihan sitä vähän näkerrettyä itsekin uunilämmintä vehnäleseleipää. Voita päälle ja hyvää oli Kieli ulkona. Nopea ja helppo resepti.

Nyt on tallin ovissa lisäleveyttä peräti 8 cm. Entinen oli just sen verran kapea, että peilit otti sentin kiinni. Jos olisi kääntänyt peilit kylkiin kiinni, olisi mahtunut.

Vähän säälitti västäräkkiemo, joka rimpuili ja räpytteli siinä työmiesten ympärillä sen 7-8 tuntia, minkä he hommia tekivät. Västäräkin pesä oli juuri ovien yläpuolella räystäskotelossa eikä se tietysti uskaltanut olla pesällään, kun miesten päät oli parhaimmillaan puolen metrin päässä pesästä. Ja välillä hakkasivat kirveenhamarallakin niin, että koko rakennus tuntui hypähtelevän kivijalallaan.

Mietin, että näinköhän se hylkää pesänsä, kun joutuu niin pitkään olemaan pois, mutta ei huolta. Nyt hautomaruljanssi jatkuu ja sitä on muuten hauska seurata. Västäräkeillä molemmat vanhemmat hautoo. Näin teoriassa, mutta ei ainakaan meillä käytännössä. Meillä pesässä kykkii naaras 98%. Kun vahdinvaihto olisi ajankohtainen, uros käppäilee pesän alla ja kutsuu toista. Sitten naaras lennähtää alas ja uros ylös. Naaras pörhistelee ja sukii itseään ja aloittaa ruokailun. Mutta mitä tekee ukko? On pesässä ehkä n. puoli minuuttia ja lentää sitten pihalle. Naaraalle tulee kiire. Se napsii vielä muutaman hyönteisen ja lentää pesään.

Ei näytä lintumaailmassa aina hommat pelaavan sielläkään niinkuin pitäisi!

1243858878_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Frankfurtin kirsikankukat mielessäni katselin viikonloppuna valkeina kukkivia kriikunapuitani. Kukkia on runsaasti, tulisipa kriikunoitakin edes sangollinen. Pölyttäjistä ei ainakaan ollut nyt pulaa.

 

1243858913_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Muutaman vuoden vanha alppikärhöni innostui kukkimaan ennennäkemättömästi. Se on sinisenään. Iso ja ruma ryteikkö se on ilman lehtiä, mutta kukkivana antaa helposti anteeksi sen ruokkoamattoman ulkonäön. Niin ryteikköinen se on, että ampiainen yritti rakentaa pesänsä oksien uumeniin. Onneksi hoksasin sen, kun kuningatar touhusi vielä yksin ja pesä oli vain kananmunan kokoinen. Haravanvarrella niittasin pesän lyttyyn ja kuningatar lähti kuin hauki rannasta. Minä olen allerginen ampiaisenpistolle ja myöhemmin kesällä olisin sen karvaasti saanut jälleen kokea, kun vartija olisi käynyt pistimineen kimppuun. Käsilaukussa onkin kesällä huulirasvan ja hajuveden lisäksi adrenaliinipiikki, kaiken varalta.