Yhtenä päivänä sinä vain siihen havahdut. Se on kuin raaka herätys, isku vasten kasvoja, halolla päähän, potku mahaan. Mikään ei siihen sinua valmista, vaikka tiedät jo lapsesta asti, että jonain päivänä se on totta myös omalla kohdallasi. Jollekin paniikkikohtauksen ja vanhenemiskammon aiheuttaa ensimmäiset harakanvarpaat silmäkulmissa, harmaa hius, laihtumisen vaikeutuminen...

Oma herätykseni tähän tietoisuuteen iski jokunen vuosi sitten, kun tajusin Mammankullan kasvaneen aikuiseksi. Tyttö kirjoitti ylioppilaaksi ja mamma vanheni vuosia samalla hetkellä. En ollutkaan enää  kolmikymppinen, kaikki mahdollisuudet edessä ja eläkepäivät jossain kaukana tulevaisuuden autereessa. Olinkin yli nelikymppinen ja äkisti tajusin, että on asioita, jotka ovat peruuttamattomasti takanapäin.

Kai se oli sitten se ns. ikäkriisi, joka iskee ihmisiin tasaisin väliajoin. Puhutaanhan kolmenkympin, neljänkympin, viidenkympin kriiseistä. Jostain syystä ei kuudenkympin eikä seitsemänkympin kriiseistä puhuta mitään. Loppuvatko kriisit siis viiteenkymppiin? Kuudenkympin aikoihin alkaa seesteinen elämänvaihe, jossa ei enää koeta kriisejä eikä muita mullistuksia? No jos noin on, niin sitähän elämänvaihetta kannattaa suorastaan odottaa.

Toisaalta ensimmäinen ja tähän mennessä viimeinen ikäkriisi oli tuo ainokainen koettu. En ole muutenkaan kovin hysteerisesti pitänyt kiinni ikuisen nuoruuden kuvitelmasta. Sellaisille ihmisille ikääntymisen merkit voivat merkitäkin maailmanloppua. Ajatelkaa nyt vaikka amerikkalaisnaisia tai Hollywood-hempukoita. Tutustukaa netin ihmemaailmaan ja näette, mitä kaikkea siellä päin ollaan valmiita tekemään, jotta illuusio ikuisesta kaksikymppisestä säilyy.

Tämä on minun totuuteni tänä päivänä.

1244526804_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 Harmaita hiuksia pää täysi. Melkein 10 vuotta olin tummanpunaruskeapää ja on outoa huomata vaalenevansa. En voi enää värjätä hiuksiani, koska olen saanut kaksi kertaa hiusväreistä allergisen reaktion. Se oli pelottava kokemus, vaikka joku pitäisi niitä oireita vielä lievinä. Olen nähnyt myös todella pahasti rakkuloituneet kasvot ja siksipä lopetankin väreillä leikkimisen ajoissa. Oma reaktioni alkoi värin oltua n. 10 min. päässä. Ensin tuli kummallinen, epätodellinen olo. Ei suoranaista huimausta, mutta aivan omituinen olo, joka jo sinällään alkoi pelottaa. Sitten hengitys muuttui raskaaksi, rinnan kohdalla henkitorvea puristi lievästi. Siinä vaiheessa huuhdoin värin pois välittömästi. Nämä oireet olivat samankaltaiset kuin pari vuotta sitten ampiaisen piston jälkeen.

Kokeilin 2 eri ainetta ja sama tulos. Yritin kaivella netistä allergiselle sopivaa hiusväriä, mutta ei sellaisia tunnu olevan. Tummissa hiusväreissä on fenyleenidiamiini-nimistä ainetta, joka aiheuttaa kosketusallergian. Vaaleissa hiusväreissä sitä ei ole. Joten pitääköhän minun muuttua blondiksi vielä takaisin. Lapsena minulla oli pitkä vaalea tukka ja ehkäpä minulla sitten vielä vanhoilla päivilläni on sellainen jälleen Nauru

Kun tunnustaa tosiasiat ja osaa mukautua niihin, niin sen jälkeen on helppoa. Olen tunnustanut tosiasian omalla kohdallani myös siinä, että en jaksa enää sitä mitä jaksoin vielä muutama vuosi sitten. Tuulenpesän pihanurmikko hoitui käsikäyttöisellä ruohonleikkurilla 10 kesää. Alkuvaiheessa nurmikkoa ei tosin ollut niin paljoa kuin nyt, mutta joku toinen olisi surisuttanut moottorileikkuria jo aikoja sitten silläkin pläntillä. Minun periaatteeni oli, että tännehän ei mitään sätkättävää ja haisevaa silppuria tuoda pihalle. Tätä tenhotin kovalla äänellä ja nyrkkiä puiden vakaumuksen syvällä rintaäänellä. Käytin nurmikon leikkuuseen aikaa tuntitolkulla ja kärsin selkäkipuja, sillä suuri piha-alue oli epätasainen  ja nurmikkokin joskus tosi pitkää. Se vaati melkoista jyystämistä paikoitellen ja leikkuria sai hinkata kaikin voimin edestakaisin, mutta leikkuri tekikin sitten kaunista jälkeä. Moottorikoneella ei ikinä päästäisi siihen.

Käytin kaksi käsikäyttöistä loppuun ja tänä vuonna mietin, että ostanko vielä yhden käsikäyttöisen. Olin saanut lahjoituksena piuhalla toimivan sähköleikkurin, jota aluksi käytin pidemmäksi kasvaneessa nurmikossa, mutta pikkuhiljaa huomasin kuljettavani sitä yhä kauemmaksi nurmikkoa pitkin. 20 metrin johtoa vain oli ikävä hilata perässä ja pitää silmällä, ettei ajaisi sen ylitse. Sähkömoottorikoneen ääni oli hiljainen ja siedettävä, leikkaaminen helppoa, mutta se johto Päättämätön  Pikkuhiljaa huomasin ajattelevani ihan polttomoottorikonettakin, että jospa kuitenkin....

Kaksi vuotta kävin tätä painia itseni kanssa, kunnes päivänä eräänä pari viikkoa sitten kävi näin.

1244526107_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Siinä se sitten on. Yksipyttyinen, nelitahtinen bensakone. Jo sen kokoonkasaaminen olisi tarina sinänsä, mutta sivuutan sen vaiheen vain toteamalla, että jos jonkun osan voi laittaa väärinpäin ja useampaan asentoon väärinpäin, niin tässä esimerkkitapaus.

Paljon se ei maksanut ja sitä en tiedä kuinka kauan se minua palvelee. Onko sen nimi enne, joka ei ole totuttua finglishiä vaan tässä tapauksessa germlishiä. Rakkineen nimi kun on Einhell. Jossain tapauksessa yhtä helvettiä sen kanssa työskentely on jo nyt. Nelitahtikone on hiukan säällisempi ääneltään kuin 2-tahti, mutta silti se pärisee inhalla tavalla. Se myös pakokaasuttaa ja tärisee. Se on paljon raskaampi raahattava kuin sähköleikkuri eikä se oli kovin ketterä käsiteltävä esim. pensaiden ja istutuksien ympäriltä leikatessa. Lisäksi käynnitysvaiheessa sitä saa kiskoa hartiavoimin, kunnes se n. 20 nykäisyn jälkeen alkaa putputtaa. Leikkuujälki ei myöskään saa minua hymyilemään kovin leveästi.

1244526139_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sen pitäisi olla allesilppuava eli minä kuvittelin sen levittelevän hienoksi silppuamansa ruohon tasaisesti nurmikkoon, mutta tuommoista luokoa se jättää jälkeensä. Ihan kuin heinäpellolla niittokoneen jälkeen. En kestä katsella noin isoja ruohokasoja, joten parin päivän kuivahtamisen jälkeen olen haravoinut enimmät pois. Se on hyvää katetta istutuksille. Haravointihomman voisi välttää laittamalla kerääjän kiinni. Se vaan näyttää niin pieneltä, että saisi jatkuvasti olla sitä tyhjentämässä.

Taidan olla liian negatiivinen Einhellin suhteen. Onhan se tuonut joitakin hyviä asioita tullessaan. Selkä ei ole enää ruohonleikkuun jälkeen ollenkaan kipeä. Leikkaaminen käy nopeasti. Kun aikaisemmin sähkö- tai käsikäyttöisellä koneella meni reilu kolme tuntia niin nyt saman alan ajaa alle kahdessa tunnissa! Lisäksi liikunnan ilo jäi, kun en hommannut sitä vetävää mallia, kuten ensin ajattelin.

Moottorikoneen hankintaa epäröin myös siksi, että pihamaata jyrän lailla mylläävät myyrät nostavat jumalattoman määrän kiviä nurmikon pintaan, jotka lähtevät moottorikoneen teristä huonossa lykyssä kuin ammus suoraan ikkunaan. Nyt kun tämä on allesilppuava, niin kivet pitävät pahaa ääntä, mutta eivät lennä minnekään.

Olen käynyt myyräsotaa (maa- ja vesimyyrä) useamman vuoden ja kokeillut kemiallisia aineita toisensa jälkeen. Viime kesänä tungin käytäviin kilotolkulla muussattua valkosipulia. Se auttoi muutaman viikon ja sitä olisi pitänyt uusia säännöllisesti. Kun valkosipulin haju alkoi pyörryttää, hommasin myyränkarkoitustabletteja. Nekin haisivat valkosipulille ja sen lisäksi niissä oli laventeliöljyä. Paketin hinta, n. 15 € vaan alkoi rajoittaa sen käyttöä. Ostin pari kolme pakettia ja kylvin tabletteja kukkapenkkeihin maan sisään. Nekin auttoivat jonkun aikaa, kunnes jälleen käytävät ilmestyivät.

1244526121_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tässä on vakioreitti, jota en ole vuosien varrella saanut hävitettyä. Se kulkee vasemmalla olevan nurmikkoalueen reunalta porraskiven alle. Sinne sujautin muutaman tabletin jokunen viikko sitten ja liikenne loppui. Mutta nyt on aromit ilmeisesti haihtuneet ja väylä on jälleen käytössä.

Sitten keksin uuden/vanhan kemiallisen aseen.

1244526094_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tämä soppa on talven yli muovipussissa muhinutta käytettyä kissanhiekkaa ja vettä. Minä lapioin kissojen paakut ja osan kakoista muovipussiin ja olen kerännyt navetan taakse pussikasan tarkoituksena kaataa jätökset pussista kompostoitumaan. Useamman kuukauden muhinut kissanpissa on lievästi sanottuna aika muikean tuoksuista ja sain idean kaataa hiekkalientä myyrien käytäviin.

Ensimmäinen kokeilu oli myyrien pahasti piinaama pionipenkki. En säästellyt antimissa, vaan hulautin ämpärillisen koloihin. Saisipa samalla pionit sekä lannoitetta että vettä. Noin viikko on kulunut käsittelystä eikä käytäviä ole ilmestynyt. Hurraa! Erävoitto tänne.

Eilen sitten käsittelin rapunpielen käytävät ja pihan yli johtavan vanan. Kun keinot loppuu, konstit alkaa. Ähäkutti. Hommatkaa kaasunaamarit, jos meinaatte vielä kaivella tällä pihalla!

Minä jään tämän päivän jälkeen lomalle enkä aio vilkaistakaan tietokonetta päin. Juhannuksen jälkeen palailen arkeen ja ihmisten ilmoille.

1244526694_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Niinpä toivotankin kaikille:

IHANAA JA KAUNISTA JUHANNUSTA!