Minä kunnioitan elämää ja kaikkea elollista, mutta rajansa kaikella. Kun kissan korvat työntävät mustaa karstaa, niin minuun syttyy murhanhimo, vaikka kissa ei itse näyttäisi juuri mitenkään noteeraavan alivuokralaisiaan. Korvapunkki ei liene uhanalainen, joten sen hävittämistä ei tarvitse surra. Hiukan huvittava tilanne sensijaan syntyy kissankirppujen kohdalla, jonka on todettu olevan nykyään todella harvinainen ja siinä mielessä myös uhanalainen eläin. Joten jos kisussanne on kissankirppuja, on syytä miettiä mitä niiden kanssa tekee not tagged smiley #13867

Korvapunkkisota käytiin yhden kerran jo viime vuonna. Apteekista saatavaa liuosta vain korvaan joka päivä viikon ajan, mutta inhottavaa se oli, sekä Punapaidan että minunkin mielestäni. Luulin sodan voitetuksi, kunnes tänä kesänä...

Punkit olivat päässeet rellestämään korvassa minun huomaamattani varmaankin aika pitkään. Punapaita kun ei rapsuttele korviaan tai ravistele päätään normaalia enempää, niin mikään ei kiinnittänyt huomiotani. Sitten kerran vain ajattelin vilkaista varmuuden vuoksi syvemmälle korvaan ja voi juuses... Karstaa oli ja inhottavan paljon. Onneksi oli liuospullo kotona valmiina.

Kisut eivät todellakaan rakasta näitä toimenpiteitä: madotusta, punkkihoitoa, hammaskiven raapsutusta. Punapaita antaa ne tehdä repimättä minua siivuiksi, mutta korvapunkkiliuoksen antamisen jälkeen se on niin onnettoman ja myrtyneen näköinen, että sääliksi käy. Se istuu kyyryssä ja korvat sojottavat suoraan sivuille levällään kuin lentokoneen siivet. Muhville ehdin antaa yhden käsittelyn, mutta se oli niin järkyttävä kokemus molemmille, että sai jäädä myös viimeiseksi. Ihmeellistä on, että Muhvin korvat näyttävät normaaleilta ja puhtailta, mutta kyllähän sekin lääkitä pitää. Korvapunkit ovat kovia tarttumaan.

Toissapäivänä lutsutellessani taas Punapaidan korvaan lääkettä ja väistellessäni päänravistelun lähettämiä roiskeita päätin, että nyt riittää. Eläinlääketieteessä löytyy varmasti parempikin keino loishäätöön. Muistin entisen elämäni ajoilta kuulleeni, että jonkunlaisia loispiikkejä on olemassa.

Soitto eläinlääkärille selvitti, että todellakin on helpompi keino. Neste, joka on pienessä pipetissä. Kissan niskasta kaivetaan iho karvojen seasta näkyviin ja liuos, jota on n. puoli sormustimellista, valutetaan iholle. Ei muuta. Lääke häätää samalla myös sisäloiset heisimatoa lukuunottamatta ja kertakäsittely riittää. Hallelujaa!! Jonkun mielestä tämä saattaa olla kallista, 3 pipetin paketti n. 40 € (josta tarvitaan vain 1 pipetti/kissa),  mutta jos ajatellaan, että korvatipat maksavat n. 11 €/pullo ja melkein pullollinen menee yhteen kissaan viikon aikana ja käsittely pitää toistaa 2-3 krt viikon välein, hupenee tähän hoitoon enemmän. Ja siihen päälle vielä matolääkkeet, niin itseasiassa paljon halvemmaksihan tuo tulee. Ainoa haittapuoli on, että lääke on vielä reseptin takana. Se on mahdollista saada puhelinmääräyksenä, kuten minäkin sain.

772016.jpg

Tässä kisut mietiskelevät oloaan liuos niskanahassa. Eipä paljon hetkauta. Punapaita nutsuttaa käpäläänsä muina miehinä ja Muhvi miettii seuraavaa siirtoaan. Ja liuoksen tiputtamista ne eivät edes huomanneet, sillä luulivat minun vain rapsuttelevan niiden niskaa confused smiley #17493

Jälleen kukkien umppuja aukeilee. Tuossa kissakuvan etualalla on vanha iisoppini, joka on hiukan vaivaisen näköinen tänä vuonna. Se talvehtii ruukussaan lehtikasaan haudattuna ja ennättää joka kesä kukkiakin. Aikaisemmin kukkia on ollut runsaammin. Pitänee ensi keväänä vaihtaa mullat, jospa se piristäisi sitä.

Viime kesänä hankittu hauska raitakukkainen pelakuu alkoi tänä vuonna kukkia viimeisenä. Etsiessäni tälle nimeä se muistuttaa lajia nimeltä "Strawberry sorbet", mutta en ole varma kuitenkaan onko tämä se. Kaunis ja erilainen se ainakin on. Kuvaan änkesi myös miljoonakellon kukka.

772046.jpg

Minusta tuli viime kesänä keijunmekkofani ja tänäkin kesänä tietysti hankin sen. Siemeniäkin olisi omasta takaa, mutta halusin varmistaa, että saan ison ja hyvinvoivan taimen, joka kukkii jo hankittaessa. Itsekasvatetut ovat selvästi jäljessä, kuten olen saanut kaikkien itsekasvatettujen kohdalla huomata.

Vaikka taimi oli ostettaessa vain puolimetrinen, se kukki täyttä päätä. Parissa kuukaudessa se on kasvanut vanhassa lypsyämpärissä ja hyvällä lannoitteella todella komeaksi.

772103.jpg

Taustalla on ukonhattua ja vieressä itsekasvatettua kääpiösamettikukkaa.

772126.jpg

Keijunmekon kukat ovat nimensä veroiset ja niitä on vieri vieressä. Myöhemmin tuo tumma osa putoaa ja mekon sisälle kehittyy pampula, jossa on siemeniä. Jaoin niitä viime kesänä halukkaille ja olisi kiva saada tietää lähtivätkö kasvuun. Pitää varmaan kokeilla itse ensi keväänä, kumminkin.

Täti Punaiselta sain kuunliljan siemeniä ja ne lähti kuin lähtikin itämään. Ihan ovat emonsa näköisiä jo, vaikkeivät ole vielä iällä pilattuja.

772155.jpg

Lammikon rannalla kasvava helminukkajäkkärän kukat ovat hauskannäköisiä palleroita, joskin aika matalassa varressa. Syynkin olen löytänyt tälle ja muille lammikon rannan kyykyssä eläviin. Ensi keväänä pitää pakata nukkapähkämön matkalaukut ja kiikuttaa se asumaan pihamaan toiselle laidalle. Muut kasvit ovat aivan ahdingossa tämän hirviömäisen isoksi ja röyhkeäksi kasvaneen hirmun varjossa, joka syö valon ja veden ja ravinteet niiden nenän edestä.

772165.jpg

Lopuksi vielä kuvaa jaloangervosta, joka viimein alkoi kukkia, kun maamyyrä häipyi juuristoa sekoittamasta. Näitä jaloja on kaksi vierekkäin, mutta tuo toinen ei kuki vieläkään.

772174.jpg

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille! s045.gif