Tämmönen nimittäin.

1333498.jpg

Alkoi tympiä ketjujen solmujen selvittely ja erilaisissa kupeissa sekamelskassa pyörivät helyt. Ja kun tuo helymäärä näköjään vaan tulevaisuudessakin kasvaa, niin tämmönen korutellinki oli pakko saada. Kuva on huono (vuodatus pikselöittää aika paljon), mutta tellinki on aitoa kitshiä hapsuhameineen ja helmikoristeineen. Siis ihana! Sain vieläpä alehinnalla, koska tämä ainoa musta oli jalustastaan murtunut. Siitä selvittiin liimalla ja vielä kun laitan esim. das-massaa päälle, niin ei huomaa vauriota sitäkään vähää kuin nyt.

Ihan hävettää tunnustaa, että taas tuli ostettua korutarvikkeita...paljon...

Puolustuspuhe: Korujen teko on terapiaa, samoin kuin korttien tekokin aikaisemmin. (Nyt olen korttien suhteen jotenkin jumissa. Ei synny mitään sillä alueella.) Kukaan nainen ei oikeastaan pysty vastustamaan kauniita koruja. Jopa voisi sanoa, että kauniit korut hoitavat sielua. Kun katselee kaunista esinettä, tuntee virkistyvänsä ja saavansa ravintoa kauneudennälkäänsä. Itsetehty koru on hyvä lahja ja varsinkin, jos tekee sen yksilöllisesti vastaanottajan mieltymykset silmälläpitäen. Kun on tarpeeksi varastossa erilaisia korutarvikkeita, on helppo tehdä nopeallakin varoitusajalla hieno esine annettavaksi lahjaksi. Ja samalla säästää rahaa, sillä mikä tahansa vähänkin laadukkaampi ostohärpäke maksaa nykyisin törkeän paljon.

No niin. Heti tuntuu paremmalta.

Viikonloppu taasen edessä, joten oikein mukavaa viikonloppua kaikillen. Minä aion juhlistaa tätä päivää korkkaamalla Lagavulin-pulloni, jonka sain lapsiltani synttärilahjaksi. Pienenä sitä harmitti, kun muilla oli joka vuosi synttärit ja minulla ei. Enää ei harmita yhtään. e030.gif 

Lopuksi kuva mussukoistani, jotka tässä asettuvat tuoliinsa nukkumaan, kun aamusella läksin töihin.

1333577.jpg

edit: Unohdin mainita pohjasta. Piti vaihtaa, koska entisen pohjan kuva herkesi näkymästä. Huomasin pohjanikkareiden sivuilta, että helmikuun aikana on pohjantekijöiden keskuudessa ollut joku tekijänoikeushässäkkä ja kaikki nikkarit olivat deletoineet vanhat pohjansa. Tekijänoikeudet on hyvä ottaa tarkasti huomioon. En minäkään halua, että valokuviani siepataan minnekään luvatta.