B-sys muisti minua tämmöisellä arvomerkillä. Kiitos! Pusu Tätä voisi jakaa vaikka kenelle, mutta kun en kerkiä nykyisin enää vierailemaan oikein missään....

 

Lauantaina näytti hetken jo oikein aurinkoiselta ja  keväiseltä eikä sisällä enää malttanut istuakaan. Ei muuta kuin kiireesti vaatteet päälle ja kamera taskuun. Varsinainen valokuvaaja. Otin kameran, mutten muistanut laittaa muistikorttia (joka oli jostain kumman syystä säilytyskotelossaan) ja niinpä oli kameran omassa muistissa tilaa peräti 30 kuvalle. Oppipahan karsimaan. No, sikäli tila kyllä riitti, sillä aurinko vetäytyi paksuun pilveen ja samantien katosi suurin into kuvaamiseen.

Mutta lähdetään lenkille. Koska olin jo heilunut lumitöissä aimo tovin, valitsin lyhyen reitin, jonka pituus on vain n. 2 km.

Naapuriin johtavalta metsätieltä, kuusien lomasta otettu kuva lato-navettarakennuksestani. Navetta vasemmalla ja iiiiso lato/varasto oikella. Vasemmalla puolella päittäin näkyy aittani ja oikealla puolella pilkottaa punamultainen saunani.

Ai että tästä katosta minä olen ylpeä. Vuosi sitten en olisi kehdannut laittaa näytille minkäänlaista kuvaa tästä rakennuksesta. Mutta katontekijä oli palkkansa arvoinen ja teki kalliista tarpeista niin kauniin ja kestävän katon, ettei paremmasta väliä. Vielä punamultaa seiniin ja muutaman laudan uusiminen sekä jonkinverran sementtiä perustuskivien väliin, niin VOT! Tuo alaosa on tehty aivan järkyn kokoisista kivistä ja niitä on PAKSULTI! Kiviä täällä kyllä piisaa ja suuri osa vanhoista ulkorakennuksista näyttää tehdyn tällä seudun samalla tyylillä.

Tämä "tuopinkahva" on naapurin metsässä. Toisaalta tulee mieleen, että ehtoisa emäntä on käynyt istuksimassa oksalla ja muokannut istuimen omaan peffansa sopivaksi. Hymy

 

Arkista dramatiikkaa. Kun on aikaa, kosteutta ja tarpeeksi vähän valoa, niin roskiksen kansikin kerää ylleen naamion. On se tuollaisena kauniimpi kuin uuden kiiltävänä. Toisaalta kun asiaa tarkemmin ajattelee, ties millaisen universumin tuokin jäkälikkö muodostaa. Siellä voi olla uusi uljas maailmankaikkeus, joka on kaikin tavoin parempi kuin omamme...... Tai sitten vielä hurjempi, jossa vallitsee viidakon laki "syö tai tule syödyksi"....

 

Tässä kohtaa oli sankka metsä tien laidassa myös vasemmalla puolella. Vuosi sitten paikka parturoitiin ja muuttuviin näkymiin on vaikea tottua. Oikealla puolella on varsinainen "peikkometsä", synkkä ja pimeä. Kunpa se aikanaan vain harvennushakattaisiin eikä tehtäisi aukkoa.

 

Muutama puunrunko makasi äskeisen aukon laidassa hangessa odottamassa noutajaansa. Tälläkin puulla on elinaikanaan ollut niin lihavia kuin laihoja vuosia.

 

Tämä se on ilahduttava näky. Vielä parikymmentä vuotta sitten naava oli  katoamassa Suomen metsistä. Naavat, lupot ja jäkälät ovat arkoja happosateille ym. ilmansaasteille. Ilmanlaatu on parantunut ja sen huomaa lisääntyneistä parroista puiden oksilla Hymy

 

Auringon tekemää taidetta. Tämänkin kuvan sai otettua vain olemalla hyvin "nöyrä". Makasin tiellä kyljelläni...

 

Silmä poimii valkoisuuden keskeltä kaikki kevään merkit. Onhan se kevät tulossa...onhan?!

 

Koivikko on komea talvisinkin. Kesällä tässä puut suhisevat ja aurinko saa koivunlehdet hehkumaan kirkkaanvihreinä.

 

Sivutien painorajoituskyltti saa vielä tovin odottaa tolppaan pääsyä.

 

Keväistäkin keväisempi on rapainen, osittain auringon kuivaama maantie. Tästä huristelen aamuin illoin eikä ole kotiin enää kuin puolisen kilometriä.

 

"Siinä tien oikealla puolella on vanha kauppa, siitä käännytte vasemmalle...." Näillä sanoin evästän ensimmäistä kertaa meille tulijoita, mutta silti hurauttavat ohi. Olisi ennen vanhaan ollut kauppa ihan naapurissa, n. 200 m päässä, mutta kaupanpito loppui jo -80 -luvulla. Talon viimeisin asukas kuoli muutama vuosi sitten ja nyt portaat saavat lumettua rauhassa. Seinästä voi vieläkin lukea mille puulaakille kauppa kuului.

 

Meikäläisen numerokyltti uhmaa aikaa ja säätä. Heinäseiväs on tököttänyt portinpielessä jo 12 v.  ja yhtä vanha päreliistake harmaantuu, muttei tiedä muuten ajankulusta mitään. Vain numeroita joutuu väliin maalaamaan uudelleen. Havujen tilalle tulee tänäkin kesänä jotain kukkaa, ehkä pelakuita, kuten viime kesänäkin. Silkkisenä versiona kylläkin, sillä ne pysyvät hehkeinä satoi tai paistoi.

 

Ei olla enää kaukana, kotimökki häämöttää jo edessä. Tämä on oma pihatieni. Tässä kohdin on kuumina kesäpäivinä paljon sinisiipiä ja kangasperhosia. Paikka on paahteinen, joka on sinisiipien mieleen. On hurmaavaa, kun seisoo hiljaa paikallaan ja siniset pikkuperhoset lepattelevat ympärillä. Viime kesänä sinisiivet olivat vähissä, kuten muutkin perhoset, mutta toivottavasti tämä kesä on erilainen.

 

Ja näin olemme melkein pihalla. Pihasaunan takana aukeaa naapurin pellot ja metsä. Täällä on tilaa katseen vaellella, ajatuksen harhailla ja korvien kuulostella. En voisi kuvitellakaan asuvani enää missään muualla.

 

Alppikärhön siemenhahtuvat näyttävät olevan komeimmillaan. Yhtään pikkutaimea en ole löytänyt, vaikka kärhö siementää yhtä mahtavasti joka vuosi. Tai sitten en ole osannut taimia etsiä. Uusia kärhöjä ei kuitenkaan ole itsekseen lähtenyt kasvamaan.

 

No niin, tuvassa jälleen. Seuraavaksi suihkuun ja kahvit tippumaan. Eiköhän tässä olla jo iltapäiväkahvit ansaittukin Nauru