Minulla on ollut akvaario pienestä pitäen. Ensimmäiset kala-altaat tein alle kymmenvuotiaana hillopurkista, johon pyydystin kalanpoikasia Kymijoen rannasta (särjen ja ahvenen juuri kuoriutuneita, "uivia silmiä", niin pieniä ne olivat, ettei muuta vedessä näkynyt kuin silmämunia). Kalapoikasille kävi kuitenkin köpelösti aina. Joko unohdin purkkeloni aurinkoon, jolloin vesi kuumeni ja kalat uivat illalla selkää. Tai sitten ruokavalio oli väärä. Vehnäjauho saattaa olla kalanpoikasille sopivan kokoista hitua, muttei siitä juuri ravintoa irtoa.

Sitten hinkuni kasvoi ja jallitin äitiä niin pitkään, että kävimme ostamassa muovisen kakkukuvun, joka oli verrattomasti kaikkia siihenastisia purkkeja suurempi. Lähes samointein matkustimme linjurilla lähikaupunkiin ihka oikeaan akvaariokauppaan, josta mukaan lähti 1 akvaariokasvi ja 2 miljoonakalaa sekä tietysti purkillinen oikeaa kalanruokaa. Hiekkaa löytyi pihalta ja kasvin istutin keskelle kakkukupua. Akvaariokauppias ennusti meidän kyllästyvän kakkukupuun ja palaavan kauppaan kuukauden sisällä ostamaan kunnollista akvaariota  Hän oli väärässä. Olimme viikon päästä kaupassa ja ostimme 60 litraisen oikean lasisen kehysakvaarion, johon otimme myös lämmittimen. Se oli kaunis akvaario, kullanväriset metallikehykset ylä- ja alareunassa, sivuliitokset olivat ilman kehyksiä.

Akvaarioharrastukseni riehahti valloilleen. Sivussa pidin myös pieniä purkkejani, jossa sain kalanpoikaset vihdoin oikealla ruokavaliolla kasvamaan isoiksi. Suurin osa osoittautui ahvenenpoikasiksi. Ja taisinpa ne vapauttaa jokeen takaisin 2-3 senttisinä. Isossa akvaariossa kasvattelin synnyttäviä hammaskarppeja eli miljoonakaloja ja miekkapyrstöjä. Eräs iso miekkapyrstönaaras oli niin tuottoisa, että olin pulassa poikastuotannon kanssa. Sen ensimmäinen pesue käsitti kymmeniä poikasia. Jakelin niitä sinne ja tänne ja aina vaan niitä riitti.

Nälkä kasvoi syödessä. Himosin 140 litraista allasta, jossa saattoi pitää lehtikaloja ja muuta kivaa. Niinpä lukiolaisena keräsin rahaa tekemällä iltahommia (siivosin erästä matkatoimistoa) ja myin kultakehysakvaarion. Tuo hopeakehyksinen 140 litrainen minulla on edelleen. Laskelmieni mukaan se on matkustanut mukanani paikasta toiseen 31 v. ajan. Ja aina muuton jälkeen olen laittanut sen pystyyn. Välillä se on ollut tosi rapaisessa kunnossa, mutta vettä siinä on ollut siis koko tuon 31 vuotisen taipaaleensa aikana.

Paitsi nyt. Viime sunnuntaina, oltuaan muutaman kuukauden puolillaan vettä ja jaavansaniaista, tyhjensin sen. Arska, 10 v. imumonni, katosi kesällä eikä siitä näkynyt tyhjentäessä hännän heilausta. RIP hänen muistolleen. Ilman allasta en kuitenkaan näköjään osaa olla. Tilalle pystytin kuivatelakalla olleen Mammankullan 60 litraisen. Kaupungissamme oli pitkään vain 1 paikka, josta saattoi ostaa kaloja ja siihen lafkaan en suurin surminkaan halunnut mennä. Pari viikkoa sitten ilokseni löysin kaupungista uuden kalakaupan ja sen inspiroimana sain energiaa aloittaa "kuralätäkön" tyhjennysrumban. Ei ole mikään ilo lappaa kymmeniä litroja vettä ämpäreihin, sangoittain hiekkaa ja lopuksi raahata yksin iso lasilaatikko syrjemmälle. Onnistuin kuitenkin tekemään senkin rikkomatta allasta ja kantamaan vintistä alas pienemmän, ehjänä senkin.

Ja tässä tulos.

2092565.jpg

Isossa altaassa kasvoi jaavansaniaista villinään, josta sain paljon kasveja tähän pienempään. Lisäksi ostin vesiruttoa, joka toivottavasti leviää nimensä mukaisesti. Uusiksi asukeiksi, eräänlaisiksi pioneereiksi, kävin eilen hakemassa 6 kpl lyhtytetroja. Ne saavat kypsytellä allasta "vaativimmille" asukeille, joiksi olen ajatellut kääpiörihmakalapariskuntaa ja muutamaa kupari- tai leopardimonnista. Ne kaikkien haluamat neon- tai kardinaalitetrat ovat liian räikeitä, en ole koskaan pitänyt niistä. Itseasiassa olisin ottanut mustaneon- tai rubiinitetroja, mutta niitä ei ollut kumpiakaan tarjolla.

Lyhtytetra on kaunis kala pikku lyhtyineen, jotka loistavat hämärässä. Eilen illalla ne kuitenkin  hyperventiloivat paniikissa suodattimen alla tai vilistivät altaan poikki peräkanaa kuin ns. Sakkolan porsaat. Kunnollisia kuvia niistä en siis saanut. Ehkäpä ne rauhoittuvat muutaman päivän päästä eivätkä enää lennä seinille minut nähdessään. Kalatkin oppivat ja kun ne osaavat yhdistää ihmisen ruokaan, ne tulevat suorastaan kerjuulle lasin viereen.

2092582.jpg

Tässä sitä uidaan helmat hampaissa kuin hauki olisi kintereillä.

2092598.jpg

Tuossa paras kuva, josta niistä sai pysähtyneenä. Hämärässä lyhdyt loistavat parhaiten, joten kunhan vesirutto peittää vedenpintaa ja altaaseen tulee hämärämpää, kalojen kauneus tulee esiin.

Akvaario on mahdottoman rauhoittava elementti. Aivan kuin tuli. Eilen illalla istuin kissojen tuolissa ja tuijotin hiljaa vesivirrassa aaltoilevia kasveja, veden väreilyä ja iloisesti säntäileviä kaloja. Kun aikaisemmin olin miettinyt mitä tuvasta puuttui, niin tämä elävä tauluhan se oli.